1.7.14 Ota tämä sydämeni

Me katsoimme toisiimme hämärässä,

ilta kääntyi yöksi

ja silmissäsi oli kotini.

Ota tämä sydämeni,

olen kirjannut sen sinulle.

Minä tahdon käyttää elämäni

kuluttaen rakkauden sanoja,

pyytäen anteeksi kiviä, joita lastaan kuormaasi,

ja kiittää ihmeestä, joka on sinun muotoisena

annettu hengitettäväkseni.

17.6.14 Kahden lehden nuotio

Yhteisestä kalenterista on tippunut kaksi lehteä,

sinä sen huomasit.

Mutta mitä ihmettä!

Milloin?

En edes huomannut, että nyt olisi syksy!

Karisivat silmän huomaamatta,

korvan kuulematta.

Mutta sydämessä tuntuu, 

kuin olisimme katselleet

kalenterin lehtien pakoa

jo nuotioksi asti.

Ainakin minun sydämeni roihuaa,

en minä oikein muuta osaa sanoa...

17.6.14 Hakemaan

Milloin se mies tulee hakemaan?

Sitä mietiskelee jo pieni lapsi,

kun on tarve päästä kotiin vieraiden keskeltä.

Se on mielessä neitokaisella,

kun hän astuu naiseuden kynnykselle.

Vielä miettii sitä äitikin,

kun on pieni käärönsä kädessä.

Ja niinä päivinä, kun hiukset ovat pellavaa

ja hampaita suussa jälleen vain kaksi,

on tuo kysymys ainoa, minkä muistaa.

Ja vielä on niitä, jotka odottavat miestä,

jolla on tulimiekka kädessään

ja valkeat vaatteet.

Tulisi.

Tanssisin vielä viimeinen tanssin.

Tule hakemaan

 - Nyt on miesten haku!

10.6.14 Kipu

Sinusta näkyy kipu.

Se aivan haisee,

kun astun huoneeseen.

Voin kuulla, kuinka

sisimmässäsi itket,

kuinka kaikuvat

ontoissa onteloissaan

valitusvirret.

Ihosi valuu hitaasti

verinoroina,

kuin se sulaisi pois,

jättäisi uppoavan aluksen.

Ja minä katselen sinua

rintaani pidellen,

uhraan Karitsan,

juon veren, syön leivän,

sillä sinä et enää voi.

Ristin käteni,

että sinä siellä pienuudessasi,

edes huokauksen verran,

tahtoisit olla osallinen

tähän ateriaan.

Ja edelleen,

sinusta tuntuu kipu.

Se tuntuu ranteesi sykkeestä,

aivan sydämessäni asti,

kun katson irvistäviä kasvojasi.

Vaikka antaisin sinulle

kaiken maanpäällisen,

ei silmäsi lakkaisi ummistumasta,

muurautumasta poimujensa suojaan.

Mutta kerran sinä vielä katsot,

silmäsi suurina,

kun kirkkaus kohtaa,

sinä nouset

ja kipusi jäävät vuoteelle.

Tässä on toivoni,

tässä on lohtuni,

tässä on rukoukseni.

9.6.14 Käynyt hiljaiseksi

Järvi on ollut pitkään tyven,

laine ei ole liikahtanut,

pisarakaan ei ole vaihtanut paikkaansa.

Mihinkään se ei ole mennyt,

vaikka sen elämä on käynyt hiljaiseksi.

Niin myös sinä

hiljaa kuoressasi,

samassa asennossa edelleen.

Mihinkään et ole mennyt,

vielä on vartalossasi lämpöä.

Olet käynyt kovin hiljaiseksi.

Hiuksesi kaarrekin vielä siellä,

minne sen siirsin,

pois kasvoiltasi.

En sano, että odottaisin,

mutta saisi tulla jo se päivä,

kun olet, miltä näytät.

11.4.14 Kaksitoista terälehteä

Ruusussa kaksitoista terälehteä

Sinä revit niistä yhden kerrallaan

Toisen kipu

Toisen nautinto

Ja sinä revit viimeisenkin irti,

jotta vuoteesi huumaisi

kaikki sisään käyvät kissapedot

Niin sinä rikot rakkautta kaksitoista kertaa,

ja saat aina saman vastauksen:

Ei rakasta.

11.4.14 Toivo

Toivo istuu varjoisassa nurkassa
ryystää kahvinsa, että jaksaa

kohauttaa olkiaan

kun toiset kysyvät

miksi on siellä ypöyksin

Toivo suoristaa jalkansa

käärii hihansuut puolitankoon

ja naksuttelee sormiaan

Nyt on aika ryhtyä työhön

Nyt saa kansa vihdoin kuulla

Toivo astui jälleen valoon

20.3.2013 Isäni kämmenellä

Lepään ihoa vasten
saan olla kyyneleistä puhki
saan olla hymystä puhki
tässä kämmenellä
on turvani

 

tämä kämmen ei väsy

ei uuvu minun kiloistani,

ei nouse minua vastaan,

ei kurista,

ei lyö

 

tämä kämmen on hyvä

lepopaikka

turvapaikka

koti

 

tässä kämmenellä

iho ihoa vasten

lapsi Isänsä hoivassa

 

on turvallista olla

juuri niin pieni kuin on

juuri niin tahrainen kuin on

juuri niin rakastettu kuin on

 

Isäni kämmenellä

 

Tule turvaan, sisko,

tule turvaan, veli,

tässä vieressäni on vielä tilaa

30.3.14 Momentum

Tummunut puu

kaarelle kääntynyt oksa

vettä hipova sormi

Jännite veden pinnassa

momentum

sormi vedessä

Jonkin täytyy muuttua

että kaksi voi olla yhtä

3.3.14 Silmämunakasta

Aseta kasvosi luiden kuoppiin.

Kurkista niistä kahdesta kolosta,

jotka ovat ylimpänä.

Siellä on paikka,

jonne silmäsi kuuluvat, 

kun kohdistat ne minuun.

Älä anna silmämunien valahtaa,

tipahtaa nielusta alas.

Sitten katoaa munista silmät

ja ne katsovat kierosti, minne sattuu,

kun väkivalta tunkeutuu minuun.

Ei ole hyvä niin.

Kuori silmämunasi pois,

ennenkuin kruunaat niistä kuninkaasi.

Pannulle ne joutavat kypsymään.

Ja seitsemän minuutin päästä

minä saan vatsani täyteen.

Olisipa sitten edes silmäsi

lähellä sisintäni,

mistä minut voi löytää, 

eikä tarttuneena kuoreen.

3.3.14 Mitä sinä olet tehnyt...

Mitä sinä olet tehnyt...

Päässäni tyhjyyden kilpajuoksu

Rakennan hataria lauseita:

Älä enää avaa huuliasi,

älä käsiäsi

Anna minun olla 

Älä etsi katsettani,

älä huomaa niissä itkua

Älä anna ymmärtää väärin,

älä yritä selittää

Anna minun olla hetki näin vain

Älä ota askeleita

Älä juokse pois

Minä yritän käsittää,

mitä sinä olet tehnyt

Anna minun olla,

tässä syleilyssäsi,

Älä katoa minulta

Minulla on niin hyvä olla

Anna minun ymmärtää,

että sinä olet siinä

3.3.14 Hengittäisi edes

Kasvot puettu kauniiksi

toinen toista varten

Hullaantuisi edes

Kädet toisia vasten

lämpö vankina välissä

Sipaisisi edes

Vauhko sydän villisti

rintakehäkodissaan

Hengittäisi edes

2.3.14 Tuomari

Rakenna vain siruista torni,

kiipeä ylimmälle askelmalle, 

katso alas koko rungon vartta pitkin 

ja tuomitse minut rumimmilla sanoilla.

Minä tiedän kyllä,
kuka on minun tuomarini.
Hän sattuu olemaan sama kaveri,
joka tuli kuollakseen puolestani.

20.2.14 Ihmeistä he puhuvat

Ihmeistä he puhuvat,
kieli rullalla todistavat,
mutta minä en vain puhu.

Minä elän.

19.2.14 Kauneutta kylliksi

"Kaunis",

sanoi taiteilija

ylpeänä työstään.

"Kaunis sinä olet,

kerrassaan upea!

Minä asetan sinut

jalustalle,

siinä saavat kaikki

sinusta nauttia."

Katsojakuoro huutaa:

"Sillä on silmät vinossa",

"sillä on ryppyjä otsassa",

"sillä on keltaiset hampaat",

ja taltta hakkaa

kiveksi kovettunutta kuorta.

Maahan lyöty Luoja

pyyhkii tomun viitastaan

ja nousee seisomaan.

"Mikä oikeus sinulla on

toisen teosta lähteä sormeilemaan,

nyrkillä muovailemaan nenää,

iskemään rintaansa tikareita?

Mikä oikeus on sinulla

valaa elollinen kipsiin,

kärventää minun kultani tulessa,

noeta vuolemiani puupäitä?

Minä nuolen kyllä kulhon tyhjäksi,

särjen savikaunottaren,

nostan maasta entisten elämien kuoret,

jos tahdon.

Minä olen Jumala.

Mutta nyt minä tahdon,

että sinä sidot sormesi

ja viimeiseen pisaraan

huokaat höyrysi pois.

Viileässä yössä

sinä saat ymmärtää,

käteni sinun ympärilläsi,

että kananlihaisessa nahkassaan

on kauneutta kylliksi."

7.2.14 Tänään minä jo juoksin

Tänään ylitin tien ja huomasin,

että otin askeleeni juosten,

vaikka kadut huokuivat tyhjyyttään.

Ennen minä matelin,

lähes konttasin,

ja hartain toiveeni oli

ohikulkijan raskas kaasujalka.

Käyköön ylitseni elämässään kiireiset rekat

 - minun elämäni oli pysähtynyt.

Kiitäköön lävitseni,

ei minuun sattuisi,

olin jo moninkertaisesti kuollut

 - hengissä vain rukouksissa.

Mutta tänään minä jo juoksin.

Elämä on sittenkin liian arvokas

heitettäväksi palasina rekkojen lavoille.

Antakaa minun pitää 

lapani ja lapaseni.

Minun elämäni kuuluu minulle!

Minä annan sen, kummalle valitsen.

Ja minä katson oikeaan

ja vasempaan

ja päätän valita elämän.

30.1.14 Olkapäävieras

Vihollinen istuu hartioilla,
hieroo kuhmuraisia jalkapohjiaan
niskaani.
Olkapääni hiertyvät rakoille,
sen takamus painaa.
Solisluut pingottuvat kaarelle
kuin vonkaleen napannut vapa.
Vielä kun asettaisi makkaransa
pääni päälle, niin että silmäni
saisi eteensä mustan muurin…

En oikein jaksaisi tällaista nyt.

Meneppä pois,
nyt loppui sinun vierailuaikasi!
Tulkoon kotiinsa Luoja,
tuokoon kotiinsa valon.

27.1.14 Kun pelko menettämisestä on suurempi kuin toivo elämästä

Lämmin käsi,

liikkumaton vartalo

Hätä saa sen painumaan kasaan

satakaksikymmentä kertaa minuutissa

Ihmiset punnertavat valkoisissa takeissaan

Hän antoi jo henkensä,

mutta he riistävät vielä veretkin

hammaskaltereiden välistä,

kuten tapana on,

kun pelko menettämisestä

on suurempi kuin toivo elämästä

Leuka ei anna periksi

Aivan kuin se sanoisi

koko ruumiin puolesta:

minun aikani on nyt,

älkää rynnätkö

hakemaan minua takaisin

kärsimykseen

Hän sai mennä

Hän sai puhaltaa henkensä tuuleen,

jättää lohdutukseksi hymyn kuoreensa,

kun lennähti kohti taivaita

Hän sai kylmetä ja kangistua,

valmistautua kohtaamaan maan,

josta hänet muovattiin

Rinnan päälle risti,

pala valkoista harsoa

muistuttamaan Ruhtinaasta,

joka ojentaa kätensä

ja kulkee rakkaansa kanssa

viimeisenkin matkan

Pian avataan Elämän Kirjat ja

lahjan saaneet palkitaan

Halleluja, jos saan nähdä

hänet siellä juhlimassa!

22.1.14 Puolikuu ja pieni pimeys

Puolikuu kurkistaa harson takaa,

katsoo minua maassa,

näkee kaltaisensa.

Minä taistelen vastaan:

en ole puolikas,

en vie unta toisten silmistä,

en loista kenenkään valoa.

Miksi olisin kuin

tunteeton taivaankappale,

äärettömässä yössä kelluva

silmiinpistävä hehku?

Kurkotan kohti kuuta,

havahdun sen lämpimästä katseesta

ja myönnän:

Olen nyt kokonainen puolikas,

tottavie, kokonainen,

vaikka toiset näkisivät

minun olevan kahtia!

Minä varastan unihiekan

pettyneen kyynelsilmistä.

Yöt kuluvat ja minuutteja

on jäljellä enemmän kuin

jaksaisi laskea.

Ja toisinaan,

Luojan kiitos,

heijastan Hänen itsensä valoa.

Ilman Hänen kirkkauttaan

kukaan ei näkisi,

että minä olen edes olemassa

 - minä,

itsessäni pieni pimeys.

16.1.14 Vaaka, joka näyttää liikaa.

Vaaka, joka näyttää liikaa.
Semmoinen se on,
mieleni.
Mittaa todellisuutta,
mutta kertoo sen korvaani
vispaten siitä ikävien sävyjen kermaa.

Houkutteleva pimeys,
kuohkea pehmeys huulilla,
daami, jonka edessä
pimeyden ruhtinas polvistuu
kihlaa kannatellen.


Muistuta, että se on minun,
se mieleni.
Että se on Jumalan luoma,
Jumalan sormien hivelyssä
kasvanut kaunotar,
vaikka toisinaan musta kuin
helvetin perimmäinen nurkka.


Ei siitä ole paholaiselle kumppaniksi.
Se on liian rakas Luojalleen.


Jos mielenikin,
niin miksipä en sitten minä.

15.1.15 Tässä uutinen, ja tässä kehoni.

Huulet kuin uimarengas, ilmasta puolillaan,

eivät pinkeinä eikä laiskoina,

vaan tämän hetken yllättämänä,

ovat kuin ovat,

niinkuin keksipurkilta yllätetty lapsi,

jäätynyt tilanteessa patsaaksi,

aivoissa sekasortoista vilinää,

kasvojen huokoset avoinna.

Silmät seisovat keskellä päätä,

yhtä vakaasti kuin

tikan hakkaama kolo

ontelopuussa.

Mikä on tämä uutinen?

Kuinka asettaa kasvojen osat

oikeaan asentoon,

kuinka muotoilla huulet,

kuinka asettaa silmien kuulat?

Tässä uutinen,

ja tässä kehoni.

Tässä ne tutustuvat toisiinsa

saman neliön sisällä.

Kättä käden päälle,

Olkaamme yhtä!

Avaan suuni kertomaan uutista.

15.1.14 Minun täytyisi jaksaa.

Sumeita laineita,

vyöryviä painolasteja,

silmäluomen päälle istahtavia

unen tartuttavia kyyhkyjä.

Niitä on ollut monta.

Parvi kirjavia siivekkäitä,

salakavalasti päin kasvoja lehahtavia

aaltoonsa humauttavia nukkumatteja.

Kahlitkaa nuo unipulut!

Minun täytyisi jaksaa.

14.1.14 Ihminen oli lähellä lepoa.

Mittarissa oli väri valahtanut,

aamu nipisti kasvoja

ja tiheät askeleet seurasivat toisia.

Eilisestä rukouksesta uusi toivo,

aamu muuttunut sameasta kirkkaaksi

ja odottavin mielin istuva hahmo

matkalla uusiin haasteisiin.

Päivä oli toisenlainen,

hymy palasi kotiin

kun kasvot taivaassa

näyttivät esimerkkiä.

Pilvet makasivat kyljellään

kuun edessä,

maailman katto oli kananlihalla

ja ihminen oli lähellä

lepoa.