30.1.14 Olkapäävieras

Vihollinen istuu hartioilla,
hieroo kuhmuraisia jalkapohjiaan
niskaani.
Olkapääni hiertyvät rakoille,
sen takamus painaa.
Solisluut pingottuvat kaarelle
kuin vonkaleen napannut vapa.
Vielä kun asettaisi makkaransa
pääni päälle, niin että silmäni
saisi eteensä mustan muurin…

En oikein jaksaisi tällaista nyt.

Meneppä pois,
nyt loppui sinun vierailuaikasi!
Tulkoon kotiinsa Luoja,
tuokoon kotiinsa valon.

27.1.14 Kun pelko menettämisestä on suurempi kuin toivo elämästä

Lämmin käsi,

liikkumaton vartalo

Hätä saa sen painumaan kasaan

satakaksikymmentä kertaa minuutissa

Ihmiset punnertavat valkoisissa takeissaan

Hän antoi jo henkensä,

mutta he riistävät vielä veretkin

hammaskaltereiden välistä,

kuten tapana on,

kun pelko menettämisestä

on suurempi kuin toivo elämästä

Leuka ei anna periksi

Aivan kuin se sanoisi

koko ruumiin puolesta:

minun aikani on nyt,

älkää rynnätkö

hakemaan minua takaisin

kärsimykseen

Hän sai mennä

Hän sai puhaltaa henkensä tuuleen,

jättää lohdutukseksi hymyn kuoreensa,

kun lennähti kohti taivaita

Hän sai kylmetä ja kangistua,

valmistautua kohtaamaan maan,

josta hänet muovattiin

Rinnan päälle risti,

pala valkoista harsoa

muistuttamaan Ruhtinaasta,

joka ojentaa kätensä

ja kulkee rakkaansa kanssa

viimeisenkin matkan

Pian avataan Elämän Kirjat ja

lahjan saaneet palkitaan

Halleluja, jos saan nähdä

hänet siellä juhlimassa!

22.1.14 Puolikuu ja pieni pimeys

Puolikuu kurkistaa harson takaa,

katsoo minua maassa,

näkee kaltaisensa.

Minä taistelen vastaan:

en ole puolikas,

en vie unta toisten silmistä,

en loista kenenkään valoa.

Miksi olisin kuin

tunteeton taivaankappale,

äärettömässä yössä kelluva

silmiinpistävä hehku?

Kurkotan kohti kuuta,

havahdun sen lämpimästä katseesta

ja myönnän:

Olen nyt kokonainen puolikas,

tottavie, kokonainen,

vaikka toiset näkisivät

minun olevan kahtia!

Minä varastan unihiekan

pettyneen kyynelsilmistä.

Yöt kuluvat ja minuutteja

on jäljellä enemmän kuin

jaksaisi laskea.

Ja toisinaan,

Luojan kiitos,

heijastan Hänen itsensä valoa.

Ilman Hänen kirkkauttaan

kukaan ei näkisi,

että minä olen edes olemassa

 - minä,

itsessäni pieni pimeys.

16.1.14 Vaaka, joka näyttää liikaa.

Vaaka, joka näyttää liikaa.
Semmoinen se on,
mieleni.
Mittaa todellisuutta,
mutta kertoo sen korvaani
vispaten siitä ikävien sävyjen kermaa.

Houkutteleva pimeys,
kuohkea pehmeys huulilla,
daami, jonka edessä
pimeyden ruhtinas polvistuu
kihlaa kannatellen.


Muistuta, että se on minun,
se mieleni.
Että se on Jumalan luoma,
Jumalan sormien hivelyssä
kasvanut kaunotar,
vaikka toisinaan musta kuin
helvetin perimmäinen nurkka.


Ei siitä ole paholaiselle kumppaniksi.
Se on liian rakas Luojalleen.


Jos mielenikin,
niin miksipä en sitten minä.

15.1.15 Tässä uutinen, ja tässä kehoni.

Huulet kuin uimarengas, ilmasta puolillaan,

eivät pinkeinä eikä laiskoina,

vaan tämän hetken yllättämänä,

ovat kuin ovat,

niinkuin keksipurkilta yllätetty lapsi,

jäätynyt tilanteessa patsaaksi,

aivoissa sekasortoista vilinää,

kasvojen huokoset avoinna.

Silmät seisovat keskellä päätä,

yhtä vakaasti kuin

tikan hakkaama kolo

ontelopuussa.

Mikä on tämä uutinen?

Kuinka asettaa kasvojen osat

oikeaan asentoon,

kuinka muotoilla huulet,

kuinka asettaa silmien kuulat?

Tässä uutinen,

ja tässä kehoni.

Tässä ne tutustuvat toisiinsa

saman neliön sisällä.

Kättä käden päälle,

Olkaamme yhtä!

Avaan suuni kertomaan uutista.

15.1.14 Minun täytyisi jaksaa.

Sumeita laineita,

vyöryviä painolasteja,

silmäluomen päälle istahtavia

unen tartuttavia kyyhkyjä.

Niitä on ollut monta.

Parvi kirjavia siivekkäitä,

salakavalasti päin kasvoja lehahtavia

aaltoonsa humauttavia nukkumatteja.

Kahlitkaa nuo unipulut!

Minun täytyisi jaksaa.

14.1.14 Ihminen oli lähellä lepoa.

Mittarissa oli väri valahtanut,

aamu nipisti kasvoja

ja tiheät askeleet seurasivat toisia.

Eilisestä rukouksesta uusi toivo,

aamu muuttunut sameasta kirkkaaksi

ja odottavin mielin istuva hahmo

matkalla uusiin haasteisiin.

Päivä oli toisenlainen,

hymy palasi kotiin

kun kasvot taivaassa

näyttivät esimerkkiä.

Pilvet makasivat kyljellään

kuun edessä,

maailman katto oli kananlihalla

ja ihminen oli lähellä

lepoa.