Sinusta näkyy kipu.
Se aivan haisee,
kun astun huoneeseen.
Voin kuulla, kuinka
sisimmässäsi itket,
kuinka kaikuvat
ontoissa onteloissaan
valitusvirret.
Ihosi valuu hitaasti
verinoroina,
kuin se sulaisi pois,
jättäisi uppoavan aluksen.
Ja minä katselen sinua
rintaani pidellen,
uhraan Karitsan,
juon veren, syön leivän,
sillä sinä et enää voi.
Ristin käteni,
että sinä siellä pienuudessasi,
edes huokauksen verran,
tahtoisit olla osallinen
tähän ateriaan.
Ja edelleen,
sinusta tuntuu kipu.
Se tuntuu ranteesi sykkeestä,
aivan sydämessäni asti,
kun katson irvistäviä kasvojasi.
Vaikka antaisin sinulle
kaiken maanpäällisen,
ei silmäsi lakkaisi ummistumasta,
muurautumasta poimujensa suojaan.
Mutta kerran sinä vielä katsot,
silmäsi suurina,
kun kirkkaus kohtaa,
sinä nouset
ja kipusi jäävät vuoteelle.
Tässä on toivoni,
tässä on lohtuni,
tässä on rukoukseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti